Upseerien ampumayhdistys jatkoi perinteiseen tapaan kadettien ampumaharrastuksen tukemista lähettämällä kadetteja seuraamaan olympialaisia. Projektin sääntöjen mukaan parhaita tuloksia rynnäkkökivääriammunnassa saavuttaneita kadetteja sekä jo valmistuneita nuoria upseereita voidaan palkita matkalla olympialaisiin. Matkalle pääseminen voidaan myöntää myös muun ammuntaan liittyvän aktiivisuuden perusteella. Vuoden 2024 Pariisin kesäolympialaisiin lähtivät Daitaro Yoshinari, Lauri Suomela, Leo Hintsala ja Matti Laitinen.
Matkamme alkoi maanantaina 29. päivä heinäkuuta, kun lensimme Suomesta aamulennolla Ranskaan. Lentokenttä, jolle saavuimme, on nimetty toisen maailmansodan aikaisen ranskalaisen vastarintaliikkeen johtajan ja sodanjälkeisen presidentin, Charles de Gaullen mukaan. Matkasimme lentokentältä hotellille Pariisin julkisten kulkuvälineiden verkostoa hyödyntäen. Matka hotellille kävi yllättävän nopeasti ja vaivattomasti muun muassa lukuisten paikallisten vapaaehtoistyöntekijöiden opastuksen avulla.

Olympiaurheilulajien seuraamisen lisäksi matkan aikana oli myös tarkoitus tutustua ranskalaiseen kulttuuriin ja maan historiaan. Ensimmäisenä päivänä kävimme katsomassa taidemuseo Louvrea, pääkatua eli Avenue des Champs-Élyséeta ja aivan hotellimme lähellä sijaitsevaa La Madeleinen kirkkoa. Maanantaina kävimme iltapäivällä vielä varmistamassa autovuokraamosta ajoneuvomme varauksen, jotta seuraavakin päivä lähtisi käyntiin sujuvasti.
Tiistaina ajoimme aamulla Pariisista noin 300 kilometriä etelään, Châteauroux:n kaupunkiin, jossa sijaitsi kansallinen ampumakeskus. Ampumakeskuksessa puitteet olivat erinomaiset eri ampumalajeille ja siellä ammuttiin kaikki olympialaisten ja paralympialaisten ruutiaselajit. Kävimme katsomassa traphaulikon olympiafinaalin, jossa tiukan kilpailun päätteeksi Iso-Britannian edustaja ja maailmanennätyksen haltija Nathan Hales otti olympiakultaa. Kilpailun ohessa katsojat pääsivät myös muun muassa ottamaan kuvia olympiasoihdun kanssa ja kokeilemaan ammuntaa ilmakiväärillä ja -pistoolilla. UAY:n edustajat menestyivät ilma-aseammunnassa mainiosti, mikä ei tullut yllätyksenä.
Châteauroux:n kaupungissa sijaitsi myös International Sport Shooting Federationin järjestämä ISSF House, jonne pääsimme vierailemaan kilpailun päätteeksi. ISSF Housen tarkoituksena on toimia ampumaurheiluyhteisön yhteisenä hospitality-tilana ja tuoda yhteen ampumaurheilijoita, valmentajia, sponsoreita ja myös median edustajia. Paikalla oli tarjolla syötävää ja juotavaa.
Suuntasimme keskiviikkona lounaalle Seine-joen eteläpuolelle. Seuraamme liittyi puolustusasiamiestoimiston yhteysupseeri Aku Salmi Suomen Pariisin-suurlähetystöstä. Kävimme lounaan jälkeen vierailemassa suurlähetystön tiloissa ja saimme kattavan esittelyn lähetystön historiasta ja toiminnasta. Lähetystö sijaitsi upealla paikalla aivan Seinen rannalla. Lähetystövierailun jälkeen suuntasimme Ranskan sotamuseoon, johon saimme sotilasstatuksemme johdosta ilmaisen sisäänpääsyn. Museo oli valtava ja ehdimme iltapäivän aikana tutustua muun muassa Saksan miehitysvaltaan Ranskassa sekä Ranskan toisen maailmansodan aikaisen vastarintaliikkeen historiaan. Kenties näyttävin kohde oli kuitenkin Napoleonin hauta, jonka sarkofagin jalusta on kertoman mukaan Karjalan kannakselta peräisin olevaa graniittia.
Torstain teemana oli toinen olympialaji, beach volley. Laji pelattiin aivan Eiffel-tornin vieressä, johon oli rakennettu valtava tilapäinen stadion. Ulkona oli yli 30 astetta lämmintä ja aurinko paistoi koko päivän. Ennen kisakatsomoon suuntaamista kävimme katselemassa nähtävyyksiä. Yksi kohteista oli niin kutsuttu ”Dianan liekki”. Alun perin patsas on pystytetty Ranskan ja Yhdysvaltain ystävyyden merkiksi, mutta se on myöhemmin yhdistetty prinsessa Dianaan. Patsaasta on tullut hänen kuolemaan johtaneen onnettomuuden muistomerkki. Pääsimme ennen lentopallopeliä osallistumaan viralliseen tervetulojuhlaan, jossa oli esillä olympialaisten historiaa. Esimerkiksi olympialaisten virallisia julisteita ja olympiasoihtuja oli esillä 1800-luvulta asti. Ottelun jälkeen kävimme vielä ihastelemassa Arc de triomphea.
Matkan viimeisen päivän ohjelmassa oli vierailu Eiffel-tornin huipulla ja Pariisin ruokakulttuuriin tutustuminen. Aamupäivällä sää näytti epävakaalta eikä pääsy Eiffelin huipullekaan näyttänyt varmalta. Kuitenkin suomalainen jonotuskulttuuri osoittautui edukseen: jonotimme sisäänkäynnillä noin puoli tuntia ennen aukeamista ja näin ollen pääsimmekin ensimmäisten joukossa torniin lyhyen pääsylippusekoilun jälkeen. Vaikka onkin kliseistä puhua siitä, miten reissussa ikävöi koti-Suomea, oli kotiin paluulle koittanut jo hyvä aika. Haluamme esittää kiitoksemme kaikille, jotka mahdollistivat tämän matkan ja olivat osana projektia. Kokonaisuudessaan matka oli unohtumaton ja antoisa kokemus. Erityisesti tahdomme kiittää Upseerien ampumayhdistystä, joka tarjosi meille tämän ainutkertaisen kokemuksen. Suuri kiitos kuuluu myös yhdistyksen toimintaa tukeneille säätiöille. Tahdomme myös erikseen kiittää niitä ihmisiä, jotka vieraanvaraisuudellaan ja ystävällisyydellään tekivät matkasta entistä kokemusrikkaamman.
Kadettiylikersantti Leo Hintsala
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.